maanantai 20. syyskuuta 2010

Samettinen kanttarellikeitto


Tämä resepti on reilun vuoden takaa. En aikaisemmin ollut kanttarellikeittoa valmistanut, mutta kyseisen kerran jälkeen sienikeittoja on tullut tehtyä useaan otteeseen lähinä kuivatuista sienistä. Sienet ovat muutenkin löytäneet tiensä minun keittiöön pääasiassa risotoihin ja pastoihin. Välillä ehkäpä liiaksi asti... Mutta kuitenkin oheinen resepti vie kerta toisensa jälkeen sanat mennessään. Maistuu älyttömän hyvälle vaikkapa syksyisellä metsäretkellä termospullosta evääksi tarjoiltuna.
Puoli litraa kanttarelleja
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
litra kasvislientä (tai 1dl keittomaustetta lisättynä litraan vettä)
1dl valkoviiniä
5 viherpippuria
5 mustapippuria
suolaa


Käy sienessä. Puolilitraa kanttarelleja riittää, mutta enempikin käy.
Aloita viipaloimalla yksi iso sipuli ja valkosipulin kynsi. Laita paistinpannuun reilu nokare voita. Paista keskilämmöllä sieniä ja sipuleita kunnes sienistä irtoava neste on haihtunut. Älä polta.

Laita vesi kattilaan kiehumaan. Lisää kiehuvaan veteen 1dl keittomaustetta (eli, kuivattuja keittokasviksia esim. Mauste-Sallisen keittomaustetta) Vaihtoehtoisesti voit lisätä veteen yhden kasviliemikuution tai lorauttaa kasvisfondia ohjeen mukaan. Lisää myös 5 viherpippuria ja 5 mustapippuria murskattuna.
Kippaa sienet ja sipulit kattilaan ja huuhtele pannu loraukselle valkoviiniä ja kippa kiehahtanu viini kattilaan muiden ainesten joukkoon. Poimi ensin muutamia valioyksilöitä kanttarellien joukosta myöhemmin koristeena käytettäväksi.
Anna keitoin poreilla hiljakseltaa 20min ja lisää joukkoon 2dl ruokakermaa ja 100g koskenlaskija sulatejuustoa. Jatka keittämistä kunnes juusto on liuennut. Suurusta keittoa hieman vaalealla maizena suurusteella. Keiton pitäisi nyt näytää noin tältä. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Tässä vaiheessa viimeistään on hyvä laittaa ruisleipäkrutongit tulemaan. Lorauta kuumalle pannulle sopivasti oliiviöljyä, muutama rikottu valkosipulin kynsi ja pienittyjä ruispalojen palasia.
Kaada keitto tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Tarjoile lämmitetyltä lautaselta krutonkien kera.

3 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä! Joskus kokeilin kantarellikeittoon suurusteeksi vaaleaa leipää, ja taisipa siinä olla tomaattimurskaakin... (mistä ihmeestä Oulun seudulla löytää kantarelleja, muuten kuin kaupan tiskiltä?)

    VastaaPoista
  2. Helmikuu, pakastin tyhjä syksyn sienistä ja Sintun tuska levinnyt Oulusta etelään. Siispä korvikkeeksi tuoreita herkkusieniä kaupan tiskiltä. Ja hyvin toimi tämä Heikin resepti niilläkin.

    VastaaPoista
  3. Aivan loistavan makuinen keitto, myös suppilovahverot sopivat tähän reseptiin.

    VastaaPoista